Ugandalainen vessaremontti

Edes pahimmalle viholliselleen ei toivo wc:n rikkoutumista afrikkalaisessa paakaupungissa, varsinkaan jos on juuri tullut maaseutureissulta ja tuntee vatsansa hiukan hermostuneeksi syotyaan jotain sopimatonta. Mutta tietenkin se sattuu juuri minulle ja juuri paivana, jolloin kaipaa vain omaan sankyyn lepaamaan matkan rasituksista. Pontto ei yksinkertaisesti veda, ei vaikka kuinka tempoisit kahvasta.

Mutta vaihtoehdot ovat vahissa: asut yksin vieraassa suurkaupungissa ja asia on saatava hoidettua. Lahetan siis tekstiviestin vuokraemannalle ja kysyn neuvoa naapureilta ja taloyhtion viraltapannulta talonmiehelta. Saan puhelinnumeron talon vuokrausta hoitavaan toimistoon, mutta muuta sunnuntaina ei juuri olekaan tehtavissa. Paras siis noudattaa tutun suomalaisen neuvoa eli lahtea ulos ja hoitaa asiansa paikallisten ravintoloiden naistenhuoneissa, mielellaan parempien ravintoloiden.

Maanantaina saan langanpaahan vuokranantajan edustajan, joka tiukkaa syyta vessan tukkeutumiseen. Kysymys on tietenkin siita, kenen vastuulla vahingon korjaus oikein on. Jos olisin tunkenut ponttoon boakaarmeita tai sukkahousuja, olisin valmis ottamaan syyn niskoilleni, mutta kun ei. Vessa on vetanyt huonosti alusta lahtien. Rouva lupaa ottaa asian hoitoonsa ja lahettaa seuraavana paivana putkimiehen.

Paiva ei ehdi kulua kovinkaan pitkalle, kun saan tyopaikalle soiton, etta nyt olisivat vessankatsastajat paikalla. Voisinko siis palata kotiin avaamaan oven? Reippailen maen alas ja toisen ylos ja ihmettelen kotipihassa, missa  putkimies oikein luuraa. Paikalla onkin kaksi tyylikkaasti pukeutunutta rouvaa. Toinen heista,  jakkuhousupukuinen,  osoittautuu insinooriksi.  Istuttuamme hetken olohuoneen sohvilla vaihtamassa kohteliaasti kuulumisia ja kerrottuani ongelman laadun paadymme kylpyhuoneen puolelle ja kurkistamme tietenkin myos ponttoon. Ilmekaan ei varahda insinoorirouvan naamalla.

Kaytan tilaisuutta hyvaksi ja esittelen myos vuotavan vesihanan ja WC-istuimen tippuvan letkun. Rouvat kayvat keskenaan pitkan ja vakavanoloisen lugandankielisen keskustelun, josta en ymmarra sanaakaan. Lopputulema on, etta asia kylla hoituu ja ilman muuta taloyhtion piikkiin. Pahalta nayttaa, todella pahalta. Mutta putkimiesta tuskin on saatavissa ennen keskiviikkoa.

Tiistaina lahden siis kaikessa rauhassa toihin ja siunaan mielessani toimistossa tarjolla olevia kylpyhuonepalveluita. Siella vessa vetaa, eika haise. Heti ruokatunnin jalkeen tulee soitto. Itseasiassa soittoja on tullut lokitiedoston mukaan jo monta seka lisaksi yksi tekstiviesti. Insinoorirouva olisi nyt paikalla putkimiehen kanssa. Yritan nikotella vastaan, etta huomennahan se vasta piti hoitaa ja olen sita paitsi toissakin ja, voisinko tulla vaikka tunnin  kuluttua. Mutta vastaus on lyhyt ja napakka: “It was such a disaster. Come just now”.

Pihalla on jo kasa putkia, letkuja  ja hanoja. Rouva on tanaan vaihtanut jakkupuvun farkkuihin ja tarttuu reippaasti putkinippuun samalla kun opastaa alaisensa tyon touhuun. Minulle ei jaa muuta tekemista kuin soittaa toihin, etta taalla sita nyt ollaan eika aavistustakaan kuinka kauan.

Ratkon sohvalla ristisanoja ja torkun koko iltapaivan. Annan valilla sanomalehtea ja tulitikkuja ja kayn kurkkaamassa keittion ikkunasta, mita takapihalla oikein tapahtuu. Putkien vaihto tehdaan katevasti ulkoseinan kautta, joten sisalle remontti siirtyy vasta , kun on hanojen ja letkujen vaihdon aika. Operaatio saa aikaan tilapaisen vedenpaisumuksen, joten paasen lopulta itsekin osallistumaan tyohon. Tai niin luulen, silla putkimies tulee nopeasti hatiin, vie ratin kourastani ja luuttuaa lattian loppuun puolestani. Kertaakaan putkimies ei sitapaitsi saapastele asuntooni kengat jalassa vaan, samoin kuin kaikki  ugandalaiset vieraani ovat tehneet, jattaa kengat ulko-oven viereen ja hiipii puhtain jaloin kylpyhuoneeseen.

Lopuksi putkimies pyyhkii sotkuiset sormenjalkensa lavuaarista ja nayttaa kaikki korjaamansa kohdat. Kello on noin viisi, ja kaikki on kunnossa. Elakoon ugandalainen insinooritaito!