marimaasilta

Olen pettynyt itseeni!

Minakuvani on saanut pahan kolauksen. Olen pitanyt itseani suhteellisuudentajuisena ihmisena, joka osaa asettaa asettaa asiat tarkeysjarjestykseen eika kuvittele, etta mailman pyorii oman navan ymparilla.

Kaikkea viela, kun tormaan Ugandassa luonnonvoimien asettamiin rajoituksiin, epakelpoon  logistiikkaan tai tutut ruokailutottumukseni jarkkyvat, olenkin yhtakkia kriisin partaalla. Konkreettinen esimerkki taman viikon vastoinkaymisista valaissee asiaa.

Olemme matkalla noin 350 kilometrin paassa Kampalasta sijaitsevalle Nakivalen pakolaisasutusalueelle. Sielta tarkoitukseni on jatkaa lahella Kongon raja sijaitsevaan Bwindin kansallispuistoon trekkaamaan gorilloja. Ennen sita avaamme kuitenkin Nakivalessa Pata, sandaali ja teltta-nayttelyn, joka kertoo arkisten esineiden kautta pakolaisten elamasta. Tata varten autoon on lastattu nayttelymateriaali. Tai niinhan mina luulen.

Parikymmenta kilometria ennen Nakivalea kuljettajamme Duncan kysaisee minulta, missa nayttelyyn kuuluvan teltan seinamateriaalit mahtavat olla.

“No, siina yhdessa sakissa, joka on tuolla perassa”, vastaan huolettomasti. Duncan nyokkaa, mutta ei vaikuta vakuuttuneelta.

Vahan matkaa ajettuamme epavarmuus tarttuu minuunkin: nainko lopultakaan sakkeja auton lavalla? Kaannyn katsomaan, eika lavalla mitaan sakkeja ole. Auton takapenkki on kylla monessa kerroksessa taynna tavaraa, mutta sakit eivat ole niiden allakaan. Ne ovat siis jaaneet toimiston varastoon.

Tassa vaiheessa luterilainen syyllisyydentunto iskee vahvasti. Mina idiootti en ole varmistanut, etta kaikki nayttelymateriaali on varmasti mukana. Vaikka en ole vastuussa lastauksesta, olen sentaan menossa avaamaan nayttelya. Pitaisihan minulla olla aineisto mukana.

Mutta ugandalaiset ovat selviytymisen mestareita. Illalla soitamme Kampalan toimistonhoitajalle ja pyydamme, etta materiaalit pistetaan linja-autoon, jonka on maara lahtea aamulla kohti Mbararaa. Seuraavana paivana Duncan ajaisi pikapikaa hakemaan sakit linja-autolta ja kaikki olisi kunnossa torstain avajaisiin. Tai niinhan mina luulen.

On sadekausi ja tie huonossa kunnossa. Lisaksi kaynnissa on tietyo, jonka takia autot seisovat usein pitkissa jonoissa. Duncan lahtee liikkeelle aamukymmenelta, mutta iltapaiva kuluu pitkalle, eika miehesta kuulu mitaan. Pimean jo laskeuduttua han ilmaantuu keittion ovelle, uupuneena ja turhautuneena.

Tie on ollut kokonaan poikki, joten han on joutunut tekemaan pitkan mutkan aivan muita reitteja. Kannykkaan on tullut paivan aikana useita ukaaseja, joissa kysellaan miehen peraan, muutakin ajettavaa ja tekemista viela olisi, mika siella oikein kestaa?

Ja perille han paasee vain kuullakseen, etta aineistosakkeja oli laitettu linja-autoon kolme kappaletta mutta hakija oli saanut niista vain kaksi. Kolmas oli jostain syysta jaanyt Mbararan asemalle.

 

******

 

Tata kirjoittaessani nayttelyn avajaisiin on kaksi ja puoli tuntia. Viela en tieda, saammeko teltan pystyyn vai emme,  silla telttamateriaalit ovat edelleen puuttuvassa kolmannessa sakissa. Eraan toisen kansalaisjarjeston auto on tulossa aamupaivan aikana Mbararasta ja hyvalla onnella, seinakankaat ovat sen mukana. Lisaksi meilta uupuu ruuvimeisseli, jota tarvitaan teltan puukehikon pystyttamiseen.

Kun kuulin viimeisesta ruuvimeisselia koskevasta vastoinkaymisesta, minulta paasi hervoton nauru. Siina meni unelmani uhkeasta nayttelykuraattorin urasta! Mita viela voisimme tyria?

Nayttelyn pystytyksen valissa olen ehtinyt huolehtia Bwindin matkastani. Kiiltavat turistioppaat ja kohteliaat matkatoimistovirkailijat Kampalassa ovat hartaan tietamattomia siita, etta kansallispuistoon ei valttamatta ole julkista liikennetta eika kaikilla turisteilla ei ole varaa maksaa 250 dollaria majoituksestaan. Kaikkien on silti syyta olla paikalla aamulla klo 7.30, jolloin trekkausryhma kokoontuu. Jos et paase paikalle, kallista trekkauslupamaksua ei palauteta.

Tata kirjoittaessani en viela tieda, toteutuuko sunnuntaina odotettu kohtaamiseni Oruzogon gorillalauman kanssa vai jainko laihan lompakkoni ja reppuni kanssa lahikaupunkiin, josta ei loytynyt kyytia eteenpain. Itsesyytokset ovat tassakin tilanteessa vahvoja: Miksi en sittenkin varannut valmismatkaa? Tai ainakin yhta ylimaaraista matkapaivaa? Miksi en lukenut etukateen netista aiempien retkeiljoiden matkakokemuksia?

Olen siis pettynyt itseeni, koska olen loytanyt itsekeskeisen, lansimaisen minani, joka tulee karsimattomaksi ja hermostuu, kun asiat eivat mene niinkuin olen suunnitellut. Tama mina ei suostu uskomaan, etta minun pieni persoonani ei voi olla vastuussa asioista, joihin se ei voi vaikuttaa. Tama mina ei myoskaan usko, etta asioilla yleensa on tapana jotenkin lutviutua.

Ja niin ne varmaan tekevat nytkin, mutta siita kertoo vasta taman blogin jatko-osa, joka ilmestyy sitten kun nettiyhteyksien hallitsija taas on suopea.  Tai niin ainakin toivon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tsemppiä nyt kuitenkin. Kyllähän ne asiat aina jollakin tavalla lutviintuvat.

Meillä ihmisillä on se hyvä ominaisuus, että jollakin ihmeen konstilla osaamme päässämme vääntää epäonnistumisetkin jollakin tavalla onnistumiseksi.

Tavalla tai toisella sinä palaat sieltä voittajana!

Markku Talikka

Voi hyvänen aika sentään, on sitä erikoinen ihminen käynyt eksoottisessa paikassa, mainiota, että sait kerrottua näistä ihmeellisistä, maailmaa järisyttävistä ja vain Sinua kohdanneista episoodeista.
Tasaan ei käy Herran lahjat, terveisiä gorilloille!
Kyllä ihminen sitten voi kokea kaikenmoisia hassunkurisia kommelluksia.
Älä unhoita ruuvimeisseliä Ugandaan.

Käyttäjän MattiUusimies kuva
Matti Uusimies

Ota jostain ripaus fatalismia... ei sitä pelkällä tahdonvoimalla saa kaikkea kuntoon ja toimimaan, hyvä jos tekee enemmän hyötyä kuin haittaa. Voi pahkeinen, rupesin sitten laukomaan jotain viisauksia? No joo, mutta kriisin keskellä ei auta hötkyillä, jälkeenpäin huomaa että onneksi en sotkenut tilannetta tuon enempää, tästä vielä pärjää eteenpäin.

Tässä siis istun ja pähkäilen, että tästä välittyy se, että tuo länsimainen hermoilu josta puhut, ja joku maailmanloppumentaliteetti, voipi olla paljonkin vahingollista väärässä paikassa